perjantai 13. kesäkuuta 2025

Auttaisiko tekoäly työnhaussa

Tällä hetkellä ei ole tarjolla työnhakupalvelua, joka olisi saavutettavuudeltaan niin selvästi muita parempi, että sitä kannattaisi pitää ns. näkövammaisten suosikkina. Ja vaikka tällainen palvelu löytyisikin, pelkästään siihen ei näkövammaisenkaan olisi syytä tukeutua. Syynä on yksinkertaisesti se, että työpaikkailmoituksia on tallennettu useille alustoille: esimerkiksi julkisiin ja yksityisiin palveluihin, työnantajien omille sivuille ja some-alustoille.

Nopealla haarukoinnilla löysin yhdeksän eri työnhakusivustoa, joihin työnantajat voivat ilmoituksiaan jättää. Ja varmasti löytyy lisää. Yksikään niistä ei kata koko työnhakukenttää. Digitaalisen saavutettavuuden kannalta tilanne on tuttu eli julkisia työnhakupalveluita, kuten TE-palvelut, koskevat saavutettavuusvaatimukset. Yksityisiin toimijoihin niitä ei sovelleta, ellei palvelua ole rahoitettu julkisin varoin. Näin ollen on selvää, että palveluiden saavutettavuuden taso on kirjavaa.

Työpaikkailmoituksia etsittäessä tekoälypohjaiset hakukoneet joille voi esittää luonnollisia kysymyksiä, kuten Perplexity.ai, voivat tuoda tähän sekamelskaan helpotusta ja auttaa vähintään hyvään alkuun.

Tarkastellaanpa tätä hieman tarkemmin. Kun kirjoittaa Perplexityn hakukenttään esimerkiksi työpaikat, sosiaalityöntekijä, Uusimaa, Perplexity antaa tällaisen vastauksen: 

“Helsingissä on tällä hetkellä runsaasti avoimia työpaikkoja sosiaalityöntekijöille eri sektoreilla, kuten kaupungin palveluissa, sairaanhoitopiirissä (HUS), vastaanottokeskuksissa ja yksityisissä palveluissa.

Esimerkkejä avoimista tehtävistä:

- Sosiaalityöntekijä, Helsingin vastaanottokeskus (vakituinen virka, aloitus 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan, palkka ensimmäisen kuuden kuukauden aikana noin 3409–3719 €/kk)

- Sosiaalityöntekijä, Palvelutarpeen arviointi ja tuki (Helsingin kaupunki)

- Sosiaalityöntekijä, HUS Lastenpsykiatria”

Näiden esimerkkien lisäksi hakukone luettelee muutaman työnhakupalvelun, joista kehoittaa etsimään lisää avoimia sosiaalityöntekijän paikkoja. Seuraavaksi käyttäjän on sitten luotava profiilit haluttuihin palveluihin ja aloitettava hakemusten kirjoittaminen.

En usko, että lähiaikoina tulee keskitettyä palvelua, joka näyttäisi yhdessä paikassa kaikki tietyn alan saatavilla olevat työpaikat. Sen sijaan uskon, että tekoälyhakukoneet tulevat helpottamaan merkittävästi työpaikkojen etsimistä. Vaikka tekoäly todennäköisesti auttaakin käyttäjää työnhaussa, on taas kerran muistettava, ettei se vapauta palvelujen tuottajia saavutettavuusvaatimuksista.

2 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa! Mietin, että olisiko yksi vaihtoehto luoda itse työpaikkailmoituksia haarukoiva tekoälybotti, jonka lähteinä käyttäisi vaikka noita yhdeksää mainittua työnhakusivustoa? Sitten vain muutoin ohjeistaisi sitä tarpeen mukaan eri hakusanoilla tai eri alavaihtoehdoilla.

    VastaaPoista